Mercedes

Mercedes on tyttöpentu, joka tuotiin ihan pikkupentuna emänsä ja sisarustensa kanssa tarhalle. Sieltä Mercedes pääsi myöhemmin kotihoitoon Espanjassa.
Mercedes on mukava tytteli. Se on aika rauhallinen perusluonteeltaan, ja rohkeana tyttönä menee reippaasti tutustumaan uusiin asioihin.
Mercedes on utelias ja tutkii maailmaa, sekä leikkii paljon veljensä kanssa. Pentujen tapaan Mercedes kokeilee kaikkea mahdollista hampaillaan, mutta mikään erityisen villi riiviö se ei ole. Myös ihmisen seura on mieleistä.
Tulevassa kodissa voisi olla kiltti koirakaveri tai -kavereita, ilman muiden koirien seuraa Mercedes ei ole tähän mennessä ollut.
Arvioitu syntymäaika 11/2016, paino 5,2 kg 4 kk iässä. Mercedes kasvaa vielä jonkin verran, mutta jäänee pieneksi tai pienehköksi.