Willow

Willow on pikkuruinen narttu, joka löydettiin kadulta Murciasta. Se pääsi Espanjassa kotihoitoon perheeseen jossa on kaksi muutakin koiraa. Willow oli alussa arka ja varuillaan niin ihmisten kuin koirienkin suhteen, mutta nyt luottaa jo kotihoitajiinsa ja hoitopaikan koiriin ja leikkii kaikkien kanssa. Nykyisin Willow tulee mielellään hoitajiensa syliinkin, mutta omaehtoisena koirana silloin kun itse haluaa.
Willow on koira joka tarvitsee aikaa ja tilaa kaikkeen, aikaa tutustua omaa tahtia uusiin ihmisiin sekä koiriin.
Willow ei edelleenkään pidä siitä että vieraat ihmiset koskevat siihen. Jos niin käy, se ei pure, mutta kiljuu kovaa. Willow on kuitenkin leikkisä ja tuntuu hyväksyvän vieraan ihmisen helpommin leikin kautta. Palloleikit ovat Wilsonin mielestä mukavia ja se noutaa pallon heittäjälle.
Hihnakävely sujuu oikein hyvin.
Koska Wilson on niin pieni ja vähän varautunut, sille sopii parhaiten aikuisperhe.
Steriloinnin yhteydessä huomattiin että Wilsonin hampaat ovat kuluneet. Syytä ei tiedetä, mutta yksi mahdollisuus on että Wilsonia on pidetty häkissä, ja se on purrut kaltereita.
Ikäarvio 2 vuotta, korkeus 25 cm, paino 3 kg.