Omistaja vei Sidrin alunperin eläinklinikalle lopetettavaksi, mutta jostain syystä Sidri päätyi kuitenkin tarhalle kotia etsimään.
Sidri on jo vähän vanhempi pieni narttu, vähän pullukka vartaloltaan. Se ei ole tarhalla kiinnostunut vieraista ihmisistä, voi olla että on ollut niin yhden ihmisen koira tai sitten arastelee. Yleensä Sidri makaa omaksi ottamassaan kopissa näkymättömissä. Toisten koirien kanssa Sidri tulee hyvin toimeen, kopissa käy muitakin koiria nukkumassa Sidrin kanssa yhtenä myttynä. Se ei kuitenkaan vaikuta muista koirista riippuvaiselta eikä seuraile niitä.
Sidri on 8- vuotias ja noin 40 cm korkea.
Kuvia ja kertomus kotihoidosta >>