Poco etsii kotia neljän yhdistyksen yhteisprojektina.
POCO on suomalaisen yhdistyksen Espanjasta Suomeen tuoma, pienikokoinen ja nuori koira, joka on tullut Suomeen joulukuussa ja joutunut vaihtamaan kotia jo kolmesti. Nyt sitä myytiin Tori.fi:ssä, emmekä lopulta nähneet muuta vaihtoehtoa kuin ostaa koira pois kiertämästä ja etsiä sille hyvä koti. Nyt Poco etsii sitoutunutta kotia loppuelämäkseen. Kotia, josta sen ei enää koskaan tarvitse lähteä pois.
Poco on nuori, 04/2017 syntynyt uros, kokoa sillä on noin 40cm ja 15kg.
Pocon kuvausta päivitellään sitä mukaa, kun se kotiutuu kotihoitajan luokse.
Pocon kotihoitaja kertoo 24.8.-18:
Ensimmäisenä kotihoitopäivänä Poco oli aluksi muutoksesta hieman levoton, mutta piakkoin löysi itselleen hyvän paikan nukkua ja rentoutua. Poco nukkui ensimmäisen yön nätisti, ihmisen vieressä. Yksinolo kotona hoitopaikan koirien kanssa sujui mukavasti, muutama vaimea haukku kuului nauhoituksessa, mutta muuten Poco oli ollut kotona oikein mallikelpoisesti.
Toisena päivänä ei myöskään ole yhtään levoton, lepäilee rauhassa ja on pyydettäessä lähdössä innokkaana lenkille. Syliin tahtoisi mieluusti sekä leikkiä toisten koirien kanssa. Kultainen ja kiltti nuori koira, joka tahtoo olla ihmisen kanssa tekemisissä sekä leikkiä toisten koirien kanssa.
Poco pitää kovasti ihmisistä, heti ensitapaamisella Poco tuli empimättä luokse ja pisti pään syliin odotellen silityksiä. Poco ei arastele miehiä sen enempää kuin naisiakaan, silitykset kelpaavat enemmän kuin hyvin jokaiselta - yläkouluikäinen lapsikin kelpaa silittäjäksi ja lapsen viereen on hyvä käydä unillekin.
Lenkillä Poco kulkee reippaasti, lenkkeilyintoa löytyy. Hihnakäytös on hyvää, vaikka Poco toisinaan haluaisikin varsin ponnekkaasti päättää suunnan jonne lähdetään. Pocolla ei ole arkuuksia, se ei reagoi pyörien ja autojen kulkiessa ohi.
Vastaantulevat koirakot aiheuttavat kiinnostusta, mutta Poco ei hauku tai käyttäydy "huonosti".
Kotihoitopaikan koirien (1 iso narttu sekä 2 pientä urosta) kanssa Poco tulee hienosti toimeen. Leikkisyyttä pojasta löytyy, on toisia koiria kohtaan yhtä avoin ja sosiaalinen kuin ihmisiäkin kohtaan. Yksi hoitopaikan koirista on kovin äänekäs, ja ääntelyyn Poco liittyy mielellään mukaan. Itsekseen Poco ei aloita haukkumista, vasta toisen aloitettua. Poco on sisäsiisti ja tietää hienosti, että asiat toimitetaan ulos.
Pocolle voisi sopia koti, jossa olisi leikkisä koirakaveri. Poco vaikuttaa siltä, että voisi sopia myös lapsiperheeseen, jossa lapset osaavat antaa koiran olla myös rauhassa.
Pocon kummeina toimii Auringonkoirat ry, Autetaan Eläimiä ry, Costa Blancan rescuekoirat ry sekä Espanjan Katukoirat ry.