Hei !
Meillä täällä Mäntsälässä menee ihan kivasti .Olen alusta saakka ymmärtänyt että tänne minun tulee asettua ikiajoiksi näiden 2 koiran ja 7 kissan kaveriksi.Aluksi kissoja oli kiva ajaa takaa ,kun ne juoksi menin perässä ja kiljuin niin kovaa kun jaksoin .Uusi emäntäni juoksi monta kertaa yössä katsomaan repiikö kissa silmiä päästäni, mutta minähän vain katselin kissoja!Nykyään ollaan ihan kavereita kisujen kanssa ,me leikitään hippaa ja painitaan joskus saan isoa kollia kirputtaa.Minä halua nukkua öisin kauneusuneni emäntäni tyynyllä ,ihan liki ja annan kissojen riehua talossa ,ne kun ei nuku öisin.
Sisätiloissa osaan noudattaa hienosti käskyjä .Mutta ulkona maailma vie mukanaan ja keskittyminen herpaantuu. Osaan kyllä olla irti pihalla mutta emäntäni ei uskalla päästää sillä jos näen koiran kävelevän ohi ryntään puistelemaan sitä ,enkä välitä kuinka iso se on .Mustat koirat on kuin punainen vaate, vaikka ne olisi juoksutyttöjä .Emäntäni on huolissaan kun lihapullatkaan ei saa minua muuttamaan mieltäni mustista koirista.
Ihmiset ovat uhanneet rakentaa meille tarhan ,vaikka meillä olisi suuri ,kiva piha jossa riittää tutkimista. Emätäkään ei välitä vaikka kaivan suuria kuoppia pihalle .Jostain syystä hän aina täyttää ne ja joudun kaivamaan uuden entistä suuremman .
Pixun kanssa meillä ont arkka vainu ,ja löydämme kaikki pihan hiiret,myyrät ja sammakot. Ollaan nähty supikoirakin ihan läheltä ,siinäpä vasta saalis .harmi vaan että ei päästy sitä ajamaan takaa.
Ihmiset on kummallisia, kieltävät kaikki hauskuudet. Tuo talon ns.vahti", iso koira,on ihan lammas saan komentaa sitä kaiket päivät. Asioiden ollessa noin retuperällä on ihan luonnollista että MINÄ hoidan tämän talon vahtimisen .
Emäntäni väittää että olen hellä pusupoika ,ehkä ,kunhan ei Kukaan kävele luuni ohi!!!! MUR
terveisiä vaan sinne meiltä kaikilta ; toivoo PISTOLO
Pistolo on rakastettava poika, hyvin ystävällinen kaikkia ihmisiä ja koiria kohtaan. 2-vuotiaan Pistolon häntä heiluu jatkuvasti!
Pistolo tulee kissojen kanssa toimeen. Rohkeana poikana se haluaisi heti leikkiä niiden kanssa. Pistolo on noin 29cm korkea, paino noin 7kg
Pistolon veritestitulokset ovat normaalit.
Kuulumisia sijaiskodista:
Pistolo tuli eilen sijaiskotiin. Se on hyvin mutkaton veikko, häntä heiluen hakee kontaktia niin ihmisiin kuin toisiin koiriinkin. Pistolo tutkii uudet paikat arastelematta ja kulkee hihnassa innolla eteenpäin. Pistolo sopisi myös sellaiseen perheeseen missä on lapsia tai toisia koiria. Se tulee erityisen hyvin toimeen samassa sijaiskodissa olevan Xamin kanssa; ne ovat melkoiset painijaveljekset ja muutenkin samanoloiset tempperamentiltaan.
VIDEO Pistolosta kissojen kanssa
VIDEO Pistolosta kissojen luona (lisätty 22.2.2011)
VIDEO leikkisästä Pistolosta (lisätty 22.2.2011)