Nadal

Nadal on pieni uros, joka saapui löytökoirana tarhalle kesän 2015 jälkeen. Tätä kirjoitettaessa Nadal on ollut tarhalla jo lähes kaksi vuotta. Nadal oli välillä pois sivuiltamme, koska se ilmoitettiin varatuksi, mutta näin ei käynytkään.


Historiasta saatiin tietoa kun tarhalle tuli nuoripari etsimään koiraa itselleen. Mies näki Nadalin ja kertoi että se muistutti paljon hänen entistä koiraansa. Koira oli jäänyt erossa ex-tyttöystävälle, joka sitten kertoi sen jääneen auton alle ja kuolleen. Todellisuudessa Nadal oli hylätty kadulle. Mies tiesi varman tuntomerkin, kielen kärjestä puuttuu pala. Katsottiin Nadalin suuhun, ja kielestä tosiaan puuttui palanen! Oman koiran löytyminen ei kuitenkaan aiheuttanut miehessä riemunkiljahdusta tai mitään reaktiota, hän vain totesi että etsii tällä kerralla jotain vielä pienempää.
Onneksi Nadal ei myöskään reagoinut mieheen, eikä enää tunnistanut vanhaa nimeään Rufo.


Nadal on energinen, vilkas ja kiva poika, joka on tarhalla oppinut hyvin sosiaaliseksi toisten koirien kanssa. Se on ihmisille ystävällinen ja aina valmis leikkimään. Nadal käy mielellään hihnakävelyillä. Mukava koira siis jollekulle, joka haluaa aina lenkille valmiin koiran ja haluaa puuhastella jotakin yhdessä koiran kanssa.
Nadalilla on palloaddiktio, joten heitto- ja vetoleikkejä pitäisi leikkiä hyvin maltillisesti ja mielellään ohjata toiminnantarvetta myös muuhun, vaikkapa nenätyöhön. Oikein käytettynä kiinnostusta leluihin voi käyttää moottorina ja motivaattorina Nadalin kanssa harjoiteltaessa.
Nadal on oppivainen, halukas miellyttämään ja innokas tekemään osaamiaan juttuja. Se osaa istua, antaa tassua ja tietysti noutaa pallon.
Arvioitu syntymäaika 7/2013, korkeus 43 cm.