Mery on pieni todella sympaattinen ja kultainen narttu. Se on tarhalla tasapainoinen ja rauhallinen, ei sählää eikä rähjää toisille koirille, vaan tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Sopivassa seurassa kyllä vauhtiakin löytyy. Mery on kiltti ja tottelevainen ja yrittää olla sisäsiisti häkissään. Kissoihin Mery ei ole tottunut. Kun se vietiin kissahäkin lähelle, se yritti ensin väistää tilanteen, mutta ihan lähietäisyydeltä haukkui kissaa. Kävelee hyvin hihnassa. Arvioitu syntymäaika 7/2012, korkeus noin 40 cm.
17.11.
Mery on sopeutunut hyvin kotioloihin ja on yllättänyt meidät reippaudellaan. Nyt on neljä päivää kotielämää takana ja Mery suhtautuu hyvin luottavaisesti kotihoitopaikan ihmisiin. Mery ottaa rennosti makoillen rapsutuksia vastaan ja sitä saa nostella ja helliä. Meryä ei tunnu mikään hetkauttavan, ei esimerkiksi imuri tai hiustenkuivaaja. Tosin peili aiheutti ekana päivänä ihmetystä! Mery asuu tällä hetkellä kerrostalossa, eikä pelkää kulkea rappusissa tai hississä. Mery ei myöskään vahdi tai hauku rapun ääniä. Mery on ollut tulostaan asti sisäsiisti. Merryllä on kotihoitopaikassaan kolme koiraa kaverina. Toisten koirien suhteen Mery on enemmän dominoiva kuin alistuva. Mery sopisi varmasti hyvin myös ainoaksi koiraksi tai uroksen kaveriksi. Mery on innokas lenkkeilijä ja aina valmis lähtemään ulos. Lenkillä Mery kulkee hyvin innokkaasti ja valppaana, ei kuitenkaan vedä remmissä. Mery on hyvässä fyysisessä kunnossa joten siitä saa varmasti aktiivisen ulkoilu- tai harrastuskaverin.
Mery ei pelkää autoja, pyöräilijöitä tai reagoi vastaan tuleviin koiriin. Saalistusviettiä ei tunnu myöskään olevan, on nähty paljon lintuja ja oravia, joihin Mery ei ole reagoinut. Sisällä Mery rakastaa leikkiä leluilla mutta osaa myös rauhoittua nukkumaan. Mery vaikuttaa oppivaiselta ja fiksulta koiralta ja ottaa hyvin ihmiseen kontaktia.
Mery on kooltaan noin 40cm ja 10kg.
14.11.
Reipas Mery (kutsutaan häntä Merriksi) saapui eilen illalla meille kotihoitoon. Oikein iloinen ja vilkas persoona, kaikkeen on suhtauduttu uteliaasti eikä mikään tunnu häntä hetkauttavan. Kerrostalossa ei hauku äänille eikä myöskään pihassa ohikulkeville ihmisille. Kaikki asiat on ymmärtänyt tehdä ulos. Remmissä kulkee nätisti, eikä reagoi vastaan tuleviin koiriin tai ihmisiin. Tulee myös meidän kolmen muun koiran kanssa hyvin juttuun. Merri pääsi heti tänään mukaan harvoimaan ja parasta oli juosta täysiä lehtikasojen läpi! Todella tasapainoisen ja fiksun oloinen koira.