Javier

Javier on pieni terrieriuros, joka on alussa hieman ujo, saattaa varmuuden vuoksi lähestyä ihmistä matalana. Se kellahtaa selälleen osoittaakseen vaarattomuutensa, mutta ehkä myös maharapsujen toivossa. Javier on umpikiltti ja ystävällinen koira, joka vähän tutustuttuaan nuolaisee varovaisesti kättä. Tarhalla tutussa ympäristössä Javier on iloinen ja vilkas terrieripoika, mutta tarhan ulkopuolella vieraassa paikassa se on hyvin varovainen ja arahko, pysähtelee kävellessään. Uudessa kodissa sille pitäisikin antaa aikaa tutustua ja tottua kaikkeen uuteen kaikessa rauhassa ja omalla aikataulullaan.
Tarhalla Javier asuu samassa häkissä urosten ja narttujen kanssa ongelmitta. Javier matkustaa autossa rauhallisesti ja hyvin.
Tarhalle tullessa otetussa verikokeessa Javierilta löytyi anaplasmoosi, yksi punkkien levittämistä bakteerisairauksista. Se on nyt hoidettu antibiootein.
Javier on aivan ihana poika, joka odottaa luottamuksensa arvoista ja koiraa pehmeästi kohtelevaa ihmistä.
Javier on arviolta 2-4 vuotta vanha ja painaa 7 kg.