Gina on nuori alle vuoden ikäinen narttu, jolla oli löydettäessä hyönteisiltä suojaava Seresto-panta kaulassa. Se on selvästi ollut kotikoira, osaa istua pyynnöstä ja on mielellään yhteistyössä ihmisen kanssa. Gina on kuitenkin nuori ja villi, se juoksee, leikkii, riekkuu, ja voi olla että tämä on ollut syynä hylkäämiseen. Gina ei ole enää sama pieni pentupallero kuin otettaessa.
Gina on ihmisille kiltti, kiva ja ystävällinen. Se tulee toisten koirien kanssa hyvin toimeen, asuu toisen nuoren koiran, Yarelin kanssa samassa häkissä. Osa tarhan koirista kuitenkin vierastaa aktiivista ja vauhdikasta Ginaa. Jos Ginan tulevassa kodissa on muita koiria, niiden olisi hyvä olla samalla lailla innokkaita leikkimään.
Ikäarvio vajaa vuosi, korkeus noin 49 cm.
25.10.2019
Gina adoptoitiin tarhalta espanjalaiseen perheeseen, mutta he palauttivat sen kolmen viikon kuluttua ja kertoivat työnsä muuttuneen niin ettei koiranpito ollut enää mahdollista.
Gina on edelleen kiva ja ystävällinen, käytökseltään pentumainen koira. Se muistaa ennen tarhalle tuloa pentuna oppimiaan asioita kuten istumisen ja tassun antamisen, mutta energisenä ja voimakkaana koirana tarvitsee opettamista hihnakäytökseen ja moneen muuhun asiaan. Gina kävelee hihnassa sinänsä hyvin, mutta vetää.
Gina on fiksu tyttö joka vaikuttaa oppivan asioita nopeasti. Koirakokenut ja paljon lenkkeilevä perhe olisi Ginan toiveissa.