Enzo on pieni uros, joka tuli tarhalle löytökoirana. Se oli alussa hyvinkin arka, mutta on vähitellen luottavaisempi. Se on suloinen poika joka hakee vieraaltakin ihmiseltä namin, mutta tutun ihmisen kanssa se on aivan eri koira, seurailee ja haluaa olla lähellä.
Toisten koirien kanssa Enzo tulee tarhalla toimeen, mutta arastelee niitä, varsinkin isoja koiralaumoja. Jos kaikki koirat ovat pihalla, ei Enzo halua tulla häkistään.
Enzo olisi tyytyväinen ainoana koirana, tai sitten koirakaverin olisi oltava rauhallinen ja kiltti.
Ikäarvio noin 3 vuotta, korkeus reilut 40 cm.
Enzo oli tarhalle tullessaan hyvin arka, ja oltuaan siellä vajaan vuoden on reipastunut paljon, mutta tarvitsee edelleen totuttamista erilaisiin asioihin rauhassa ja ajan kanssa.
Enzo saapui Suomeen kotihoitoon illalla 5.2.1019. Kotihoitoperheessä on tyttökoira. Enzo on ottanut kotikoiran taitoja haltuun ihan uskomattoman nopeasti, mutta paljon on vielä edessä.
Kotihoitaja kertoo:
6.2.2019. Olemme heräilleet uuteen päivään. Enzon mielestä eilen kaikki oli aivan kamalaa. Työnsi jo kentällä päänsä kainalooni ja olisi siellä halunnut pysyäkin. Ensimmäisellä ”ulkoilulla” jähmettyi paikoilleen ja ampaisi sitten yhtäkkiä olettamansa kukkulan päälle ja koska kukkula oli lumikasa, upposi sinne. Kun sai tilaisuuden, kiipesi suoraan pihalla olleen äitini syliin pakoon lunta ja pakkasta :D
Ei tehnyt eilen mitään asioitaan, mutta söi ja joi hyvin. Kotona löysi pesäpaikan, jonka otti omakseen. Aamuruuan jälkeen kannon Enzon ulos, hän käveli siellä 5m ja oli valmis sisälle. Ei tehny ulos edes pisua, koska selvästi talvi, lumi ja kylmyys on ihan syvältä.
Nut ja Enzo ovat olleet tässä koko ajan samassa tilassa, mutta olen pitänyt huolen, ettei Nut ahdistele toista liikaa. Tänään kun Enzokin innostui aamulla vähän käppäilemään asunnossa, nuuskivat toisensa ja ottivat parit leikkieleet (Nut oli aivan valmis jo painimaan).
Nyt Enzo nukkuu omassa pedissään, kuitenkin tilanteita tarkkaillen ja Nut omassaan puolentoista metrin päässä Enzosta.
Yön nukkui hyvin mahdollisimman kaukana meistä muista omassa pedissään keittiön nurkassa, mutta kun aamuyöllä kävin katsomassa, oliko kaikki kunnossa, nousi venyttelemään, heilutti häntäänsä iloisesti ja kiipesi tervehtimään.
Illalla Enzo tuli itse sohvalle ja tunki minun syliini. Nut joutui vähän väistämään ja oli ihmeissään. Nyt nukkuvat vierekkäin minun jalkani vain välissä.
7.2.2019. Enzo teki illalla myöhään ensimmäiset piiiiitkät pisut takapihalle, joista seurasi kauheat bileet! Yöksi laitoin sille pedin sängyn viereen, mutta Enzo tuli suorastaan riehakkaasti sänkyyn ja pienen rauhoittelun jälkeen jäi minun viereen nukkumaan. Yöllä yritti pari kertaa riehua minua hereille siinä onnistumatta.
Enzo on selvästi nopeasti leimautuvaa tyyppiä, joka tarvitsee paljon pinnaa, ohjausta, hermoja ja toisaalta sydäntä ja rakkautta. Enzo kiipeää syliin, kaipaa kosketusta ja seurailee kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Osaa oikeastaan rauhoittua ihan kunnolla nukkumaan vain kun on jonkun vieressä tai aivan lähellä.
Tämä maalaisilma tekee ihmeitä: tänään päivällä käveli lumessa, teki monet pissat ulos, kakkasi (vihdoin :D).
Nyt illalla tehtiin just 800 m iltalenkki! Enzo käveli koko matkan! Jos pysähtyi epäilemään, Nut palasi hakemaan kaverin matkaan. On tuo aika tyyppi! Ja pisut tulivat matkalla monta kertaa.
8.2.2019. Tänään, kun heräsin, vein Enzon suoraan takapihalle. Pissasi sinne. Kun koirat olivat syöneet lähdettiin molempien kanssa aamulenkille (eli käveltiin ehkä noin 50m eteenpäin ja takaisin), mutta Enzo pissasi moneen kohtaan ja teki yhden hienon, pienen pökäleen. Ja kulki miltei kokoajan itsekseen. Nutin kanssa tein paremman lenkin, jonka aikaa Enzo oli yksinään.
Lähdin töihin ja äitini meni koirien luo tunnin päästä. Kotona oli ollut aivan hiljaista kun hän meni. Kumpikin oli nukkumassa. Nut oli mennyt ovelle vastaan ja Enzo kaivautunut ylös sohvannurkasta. Sitten alkoikin riemukas vastaanotto. Sitten ovat nukkuneet rauhallisesti :D
Yön nukkui tietysti meidän vieressä :)
10.2.2019. Tänään on ollut Enzon kanssa sellainen ”takapakkipäivä” jos tässä ajassa tuollaista termiä voi edes käyttää:D (no, ei voi!)
Enzo pelkää selvästi etenkin varisten ääniä (oli säikähtänyt eilen päivällä oikein kiljahduksen kanssa raakuntaa) ja koska ulkona myös sataa, on poika päättänyt olla pissimättä ja kakkimatta. Sitä myös palelee, vaikka on lämpöisempää kuin eilen, mutta sateinen keli voi tuntua viileämmältä.
Olen antanut sen olla ihan rauhassa ja vaikka kävin kaupassa ja olin reilun tunnin pois, koirilla oli täällä kaikki hyvin (olivat ihan vapaana kahdestaan). Enzo tuli vähän viiveellä tervehtimään eteiseen, mutta oli rauhallisen ja hillityn iloinen paluusta.
Sai eilen ihan uuden karvaisen vinkuvan lelun, josta meni ihan pähkinöiksi! Todella villiintyi lelun äänistä, joita ei itse saanut aikaiseksi kovasta yrityksestä huolimatta :D
Enzo on tosi suloinen ja hellyttävä poika. Eikä lainkaan niin vaikea kuin ajattelin, vaikka kaikki ottaakin aikaa. Käytiin kävelyllä porukalla ja tepasteli taas reippaasti, pissat kyllä teki sisälle (päivän ekat vasta 18.00) sillä aikaa, kun tein lumityöt. Onneksi pisut sentään tuli! Ei ole vierastanut myöskään miesystävääni, joka kyllä oli ohjeistettu olemaan ottamatta kontaktia koiraan... Enzo oli se, joka kontaktin otti ja kiipesi ulkona suoraan hänen syliinsä, kun ”tämä hullu nainen” kantoi pihalle!:D
Enzo pelkää valjaita, mutta jonkin verran myös hihnaa, ei niinkään pantaa. Se ei tajua, miksi joku naru seuraa sen pään vierellä. Vaihdoin flexiin ja yritän pitää narun niin, että pysyy Enzon niskassa. Silloin mennään helpommin eteenpäin, välillä oikein vauhdilla! Tarvitsee kuitenkin mieluusti jonkun johtamaan menoa (nyt mies ja Nut) ja jonkun kulkemaan välillä ihan kiinni sen kyljessä (minä).
Aidatulla pihalla vapaana loikki lumihangen kautta iloisesti sisälle. Äsken kuljettiin Nutin aamulenkki kolmistaan ja kulki miltei koko matkan itse flexissä.
13.2.2019. Enzo ja Nut ovat olleet joka päivä kauemmin ja kauemmin keskenään. Eilen nelisen tuntia. Kaikki on ollut hyvin eikä asioitakaan ole tullut sisälle moneen päivään.
Tänään painelivat pihalla kahteen eri otteeseen ja mahtavaahan se on, kun on hehtaari tilaa ympärillä! Nyt on Enzo väsy.