Dalton on pieni uros, jonka tarhan vapaaehtoinen löysi kadulta. Dalton oli juossut suoraan syliin. Se oli puhdas ja hyväkuntoinen, joten oli ehkä hylätty samana päivänä. Daltonilla ei ollut sirua, kukaan ei ollut ilmoittanut sitä kadonneeksi, eikä ilmoittelu espanjalaisissa karkuriryhmissä tuottanut tulosta. Dalton jäi etsimään uutta kotia kotihoitoon Espanjassa.
Dalton on oikein kiva ja suloinen koira, joka rakastaa sylissäoloa ja hellittelyä.
Se tulee hyvin toimeen kotihoitoperheen koirien ja kissan kanssa. Hihnakävely sujuu oikein hyvin, ja Dalton on ollut hoitopaikassaan sisäsiisti.
Dalton on nuori, vilkas ja hyvin leikkisä, se leikkii paljon niin leluilla kuin toisten koirienkin kanssa. Oheisilla videoilla Dalton on käymässä vieraassa paikassa, tarhalla, ja vieraiden koirien keskellä, joten se vaikuttaa tavallista rauhallisemmalta.
Sen käytöksestä on päätelty että aiemmassa kodissa on saattanut olla lapsia ja muita koiria.
Dalton matkustaa autossa rauhallisesti.
Daltonille sopisi koti, missä on koirakavereita. Se saattaisi sopeutua myös ainoaksi koiraksi, mikäli yksinolot eivät ole pitkiä.
Ikäarvio 1 vuosi, korkeus noin 37 cm.