Botty

Botty on pieni narttu, joka löydettiin jostain pentujensa kanssa. Kun se kannettiin laatikossa pentuineen tarhalle, se oli itsekin niin laiha ja pieni että näytti yhdeltä pennuista. Ilmeiseti Botty oli nähnyt nälkää ja joutunut etsimään itse ruokansa, sillä se dyykkasi alussa ahkerasti kaikki näkemänsä roskakorit tarhalla. Pennut ovat saaneet jo kodit. Nyt olisi myös Bottyn aika päästä omaan kotiin. Se on kuntoutunut hyvin, eikä enää ole tarvetta dyykata. Se on todella ihana ja suloinen pieni koira, pitää ihmisistä ja tulee toisten koirien kanssa hyvin toimeen, samoin kissojen. Botty ei juurikaan hauku tarhalla.
Botty on arvioitu tarhalla 3-4-vuotiaaksi. Korkeus reilut 30 cm.