Ariana-pentu löydettiin jostakin aikuisen nartun (todennäköisesti emänsä) Adrianan ja toisen pennun seurasta. Ne päätyivät tappotarhan kautta adoptiotarhalle kotia etsimään. Toinen pentu on jo adoptoitu. Ariana oli alussa todella arka, se pysytteli niin kaukana ihmisistä kuin mahdollista. Se asuu nyttemmin tarhalla häkissä jossa on muitakin pentuja leikkikavereina, ja tulee toisten koirien kanssa hyvin juttuun. Ihmisiä se pelkää edelleen jonkin verran, mutta käy jo hakemassa pikaisesti namin kädestä. Ariana tarvitsee vielä paljon sosiaalistamista, rohkaisua, asioiden haltuunottoa omaan tahtiinsa. Se on kuitenkin kiva ja iloinen, leikkisä pentu.
Ariana jää todennäköisesti pienikokoiseksi koiraksi, kasvaa vielä hieman.
Ikäarvio joulu-tammikuun vaihteessa vajaat 5 kk.