AMOR

Amorin kuulumisia kotoa 07/2011

Amor on toipunut tosi hienosti hampaan poistosta.Illan se nukkui mutta iltakymmenen aikoihin olin lähdössä toisten koirien kanssa lenkille, ajattelin että käytän Amorin senjälkeen ulkona mutta Amorhan oli ensimmäisenä eteisessä pomppimassa innoissaan ja se käveli ihan kunnon lenkin eikä väsähtänyt välillä.
Yön se oli levoton, saattoi johtua kuumuudesta, en uskaltanut antaa särkylääkettä kun sanottiin että Amor on saanut jo kipulääkityksen, lopulta se nukahti viereeni ja oli siinä aamuun asti. Aamulenkille lähdettiin taas täydellä innolla, kauluria se joutui pitämään sillä aikaa kun olin töissä, muuten se on ollut tosi reipas, syönyt hyvin, ottanut antibiootin kiltisti,tosin narrattuna kinkun sisällä, nukkumaan käydessämme annoin särkylääkkeen ja Amor nukkui rauhallisesti koko yön, välillä lattialla.
Myyränkolot Amor joutuu jättämään rauhaan niin kauaksi kun on käyty kontrollissa 8.8. ja se onkin Amorista tosi tylsää.
Kun kävin maanantai-iltana hakemassa Amorin eläinlääkäristä, se makasi häkissä lämpöpeitteen alla tiputuksessa, kun tulin huoneeseen, se nosti päätään ja heilutti häntäänsä, se oli niin hellyyttävän näköinen, sydämeni oli pakahtua rakkaudesta tuota pientä, upeaa koiraa kohtaan.

Amorin kuulumisia kotoa 07/2011

Amor tuli meille 1.7.2011 perjantai-iltana.Amor tuli häkistä ihan reippaasti ja alkoi katsella ympärilleen, kakat tehtiinkin heti lentoaseman lattialle, josta ne sai helposti talouspyyhkeellä pois ja roskikseen. Ulkona Amor suunnisti reippaasti parkkipaikkaa kohti jossa ystävättäreni, joka lähti mielellään kuskiksi, auto odotti. Amor joi tosi paljon ja kävi pissalla pensaan juurella.Automatka kotiin sujui rauhallisesti Amorin pitäessä päätään polvellani takapenkillä. Kotinurmikolla otettiin ensimmäinen kontakti omiin koiriini, 9 vuotiaaseen Oonaan, labradorinnoutajan tyylinen ja Moonaan, pieni sekarotuinen, joka tuli minulle viime syyskuussa Espanjankoirista. Oona tuli pallo suussa haistelemaan Amoria ja kääntyi sitten juoksemaan pallonsa kanssa, Moona tarkkaili tilannetta hieman sivummalta. Sisääntulo hississä sujui rauhallilsessa rinnakkainolossa, sisällä koirat olivat kuin olisivat aina olleetkin samassa taloudessa, mitään rähinöitä eikä murisemisia ole ollut. Tosin olin ostanut vanhimmalle koiralleni Oonalle kuonokopan varmuuden vuoksi ja näytin sitä sille kerran ja sen jälkeen kuonokoppa on ollut kaapin hyllyllä.
Amor söi kotiin tultuamme pari isoa annosta makaroonilaatikkoa ja jälkkäriksi paloiteltua grillattua broileria. Kentällä mukaan saatu ensimmäinen antibioottiannos meni helposti porsaanfileleikkeen sisällä, nyt myöhemmin Amor ei enää suostu huijattavaksi yhtä helposti.
Viimeisen iltalenkin jälkeen Amor suunnisti omalle petilleen ja nukkui koko yön rauhallisesti.
Sen jälkeen kaikki on sujunut ihan hienosti, Amor kulkee kiltisti valjaissa, ei pahemmin välitä muista koirista, kauempaa nähtynä niitä kyllä pitää hieman haukkua. Myyränkoloja Amor on innokas tutkimaan, multa pöllyää ja kuono harmaana Amor vihdoin luovuttaa kun ei löydy ketään asukkeja kolosta.
Tänään kävimme eläinlääkärissä tarkastuksessa, jossa todettiin Amorin olevan täysin terve reipas koira, haljennut poskihammas kyllä joudutaan poistamaan lähiaikoina mutta muuten kaikki on kunnossa. Oliln tosi ylpeä Amorista!
Haluan sydämestäni kiittää Amorista, se on mielettömän upea koira ja tykkään siitä aivan hirvittävän paljon, olen sen myös sille kertonut joka päivä.Haluan antaa sille turvallisuutta, huolenpitoa, lämpöä ja rakkautta, ettei sen enää koskaan tarvitse pelätä joutuvansa hyljätyksi.

Amor Koirien turvakodissa

Amor on noin 5-vuotias uros.
Amorin perhe muutti seudulta ja jätti koiran oman onnensa nojaan. Amor odotti vanhan kotinsa lähellä ja välillä perheen lasten käymän koulun edessä. Turvakodin väki otti ontuvan ja väsyneen Amorin hoitoonsa. Jalassa ei näyttäisi olevan sen kummempaa vikaa, ja nyt tämä mukava poika etsii loppuelämän kotia.