Alvaro on vielä pentu. Se tuotiin pikkupentuna emänsä ja sisarustensa kanssa tarhalle. Sieltä Alvaro pääsi myöhemmin kotihoitoon Espanjassa.
Alvaro on mukava pikkumies. Se on aika herkkä poika, joka on varovainen uusien asioiden suhteen, haluaa ennemmin katsella hetken kuin mennä päätä pahkaa kohti. Siskonsa kanssa se viettää päivänsä leikkien ja tutkien maailmaa.
Sylipaikka on Alvarolle aina mieleen, se pitää läheisyydestä. Pentujen tapaan Alvaro kokeilee kaikkea mahdollista hampaillaan, mutta mikään erityisen villi riiviö se ei ole. Tulevassa kodissa voisi olla kiltti koirakaveri tai -kavereita, tähän mennessä Alvaro ei ole ollut ilman muiden koirien seuraa.
Alvaro on kotihoidossa Espanjassa. Hoitopaikassa on siskon lisäksi myös aikuisia koiria.
Arvioitu syntymäaika 11/2016, paino 5,6 kg 4 kk iässä. Alvaro kasvaa vielä jonkin verran, mutta jäänee pieneksi tai pienehköksi.