Alba on pieni tyttökoira, joka joutui tarhalle iäkkään omistajansa kuoltua. Se on elänyt rauhallisessa kodissa, mutta tavannut myös lapsenlapsia - tarhalle sen kantoi noin 11-vuotias tyttö, joka tuntui tietävän koirasta vanhempiaan enemmän.
Alba on vielä hämillään tarhalle joutumisesta. Se tuntuu edelleen odottavan että sitä tullaan hakemaan, kurkkii tarhan ulkopuolelle. Vieraat ihmiset eivät sitä juuri kiinnosta, Alba arastelee ja tuntuu pelkäävän äkillisiä liikkeitä. Muutaman minuutin tutustumisen jälkeen sen kanssa pääsee jo rapsutteluväleihin.
Toisten koirien kanssa Alba tulee hyvin toimeen, se asuu tällä hetkellä nuoren Miken kanssa.
Rauhalliselle Alballe sopisi parhaiten rauhallinen koti.
Ikäarvio 6 vuotta, korkeus n. 30 cm.